Kumppaniksi Kasvuareenaan
Mukaan rakentamaan kasvun keskustelua.
Kasvuareenan kumppanit tuovat keskusteluun osaamista, näkökulmia, kysymyksiä ja verkostoja. Kumppanuus rakennetaan aina tavoitteiden ja sisällön mukaan.
Yritykselle
Yritys voi nostaa Kasvuareenassa esiin kasvun kannalta olennaisen kysymyksen, joka liittyy esimerkiksi markkinoihin, asiakkaisiin, osaajiin, rahoitukseen, kansainvälistymiseen tai TKI-yhteistyöhön.
Kasvuareena tuo saman kysymyksen äärelle ihmisiä, joilla on siihen erilaisia näkökulmia ja kokemuksia. Kumppanuus voi sisältää keskusteluja, kohtaamisia, sisältöjä ja näkyvyyttä – mutta ennen kaikkea mahdollisuuden osallistua kasvusta käytävään keskusteluun.
Kaupungille ja alueelle
Kaupunki tai alue voi nostaa Kasvuareenassa esiin oman kasvunsa kannalta tärkeän kysymyksen ja tuoda sen osaksi valtakunnallista keskustelua.
Kasvuareena kokoaa aiheen ympärille yrityksiä, päättäjiä, rahoittajia, korkeakouluja ja muita kasvun toimijoita. Tavoitteena on yhdistää alueen omat vahvuudet ja haasteet laajempaan keskusteluun Suomen kasvusta.
Kumppanuuden mahdollisuudet
Kumppanuus voi rakentua esimerkiksi kasvukysymyksen, keskustelun, julkaisun, kohtaamisten, Kasvupulssin, media- ja sisältöyhteistyön tai tapahtumaan osallistumisen ympärille.
Kumppanuuden sisältö ja näkyvyys sovitaan tapauskohtaisesti. Kasvuareenan toimitukselliset sisällöt sekä Kasvupulssin tulokset ja johtopäätökset ovat riippumattomia kumppanuuksista.

